Vauhdikas hevosurheilu

Hevosurheilu on nimensä mukaisesti urheilua hevosilla. Laji pitää sisällään monia erilaisia urheilumuotoja, mutta suosituinta on ratsastaminen eri muodoissaan, sekä ravit. Hevosia on koulutettu työnteon lisäksi myös urheiluun, ja hevosten käyttö urheilussa on tuhansia vuosia vanha traditio. Teollistumisen jälkeen hevosesta on tullut pääasiassa harrastuksissa käytettävä eläin. Hevosia voidaan kouluttaa moniin erilaisiin tehtäviin, sillä hevosella on hyvä kestävyyskunto ja ne kokevat luonnostaan olevansa osa laumaa, jolloin taitava hevosten käsittelijä voi voittaa hevosen luottamuksen.

Hevoset ovat myös älykkäitä ja sosiaalisia eläimiä, jotka sulattavat helposti aloittavan hevosharrastajan sydämen. Hevosten harrastaminen on suosittua etenkin länsimaissa, joskin sitä leimaavat korkeat harrastuskustannukset ja pitkät välimatkat. Tosiasiassa hevosten harrastaminen eli tallilla käynti ei itsessään ole hirveän kallista esimerkiksi jääkiekkoon verrattuna. Toisaalta ammattimainen hevosurheilu vaatii urheilijalta sponsoreiden etsimistä ja täyspäiväistä työtä.

Suomalaiset ovat menestyneet hevosurheilussa kansainvälisesti lähinnä tietyissä ravi- ja esteratsastuskilpailuissa, ja etenkin raviurheilulla on Suomessa paljon ystäviä.

Hevosurheilun historiaa

Ihmisen ja hevosen välinen yhteistyö on kestänyt tutkijoiden mukaan jo ainakin 5 000 vuotta, minä aikana ihmiset ovat jalostaneet hevosista kesyjä hyötyeläimiä. Hyötytehtävien lisäksi hevosilla on ratsastettu kilpaa enemmän tai vähemmän tosissaan luultavasti jo tuhansien vuosien ajan. Myös ratsastamiseen ja ratsukilpailuihin liittyvä vedonlyönti lienee ollut tärkeää ajanvietettä jo tuhansia vuosia sitten. Ratsastaminen ja laukkakilpailut ovatkin historiallisesti tärkein hevosurheilun muoto, sillä ihmisillä on ollut aina tarve kilpailla myös omistamiensa hevosten nopeudesta, nykyisen autourheilun tapaan.

Hevoskärryjen käyttö hevosurheilussa sai alkunsa hevoskärryjen käytöstä maatiloilla ja sodissa. Tämän lisäksi omia lajeja on syntynyt esimerkiksi Yhdysvalloissa suositun lännenratsastamisen ympärille, ja toisaalta eurooppalaistyylinen esteratsastus on syntynyt lähinnä armeijan ratsuväen ajanvietoksi.

Hevosurheilu on ollut historiallisesti yläluokkien harrastus, ja jotkin jalostetut hevosrodut ovat toimineet vuosien varrella paremmin tietyissä urheilulajeissa kuin toiset. Esimerkiksi arabianhevoset ovat kokeneita ja hyviä pitkän matkan ratsastajia, kun taas vaikkapa Suomessa yleinen suomenhevonen soveltuu sekä raviin, ratsastukseen että työhevoseksi.

Ratsastus urheilulajina

Ratsastus on hyvin monipuolinen urheilumuoto, joka on alun perin ollut vain tapa liikkua nopeasti ja tehokkaasti. Ratsastaminen aloitetaan yleensä harrastuksena, ja etenkin Suomessa ratsastus on hyvin sukupuolijakautunut laji, sillä suurin osa ratsastuksen harrastajista ja hevosista kiinnostuneista nuorista on tyttöjä. Urheilulajina ratsastus jaetaan eurooppalaiseen ratsastukseen ja lännenratsastukseen. Lännenratsastus pitää sisällään cowboy-tyyliset ratsastuslajit ja se on kehittynyt karjapaimenten työtehtävistä, kuten karjan kaitsemisesta tai hevosen kesyttämisestä. Tärkeimpiä lännenratsastuksen muotoja ovat esimerkiksi cutting, reining ja suomalaisillekin tuttu rodeo.

Eurooppalaistyylinen ratsastus on taas kehittynyt enemmän erilleen hevosille asetetuista työtehtävistä. Suosittuja ratsastuslajeja ovat esteratsastus, kouluratsastus ja kenttäratsastus, jotka ovat myös olympialajeja. Näistä suosituin, ja etenkin yleisöystävällisin, laji on esteratsastus, jossa pyritään ylittämään ratsain erilaisia esteitä tietyssä järjestyksessä ja mahdollisimman tehokkaasti. Esteiden tiputtamisesta saa virhepisteitä.

Menestyneitä suomalaisia esteratsastajia ovat esimerkiksi Anne-Marie Kynsilehto, Kati Hurme ja Mikael Forstén. Suomalaiset ovat menestyneet ratsastuksessa hallitsevien maiden, Keski-Euroopan maiden ja Iso-Britannian, ratsastajia vastaan lähinnä vain yksittäisissä kilpailuissa.

Raviurheilu on suosittua Pohjoismaissa

Raviurheilu on hevosurheilun muoto, jossa kilpaillaan nopeudesta hevosten ravatessa. Raveissa käytetään yleensä hevoskärryjä, mikä erottaa ravit laukkaurheilusta. Kuitenkin myös raviaskelluksella käytäviä ratsastuskisoja järjestetään. Raviurheilu on erityisen suosittua Pohjoismaissa sekä Keski-Euroopassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa, josta laji on alun perin lähtöisin.

Perinteiset ravikisat vaativat pitkälle koulutettuja hevosia, sillä kyseessä on nopeuskilpailu, jossa tahtilajin tulee säilyä ravina koko kisan ajan. Raviurheilussa käytetään kansainvälisesti lämminverisiä hevosia, jotka ovat jalostettuja raviurheiluun niin, että niillä on hyvä kestävyyskunto ja nopeus.

Suomessa järjestetään ravikisoja, joissa voidaan käyttää myös suomenhevosia ja raskasrakenteisempia kylmäverisiä hevosia, jotka on jalostettu pääasiallisesti työkäyttöön. Kansainvälisissä kisoissa kylmäverisiä hevosia ei normaalisti ravikisoissa näe, sillä ne eivät sovellu ravikäyttöön niin hyvin kuin vikkelät lämminveriset hevoset.

Ravikisoissa liikutaan yleensä pitkin pyöreää rataa, jonka pituus vaihtelee kilometristä mailiin. Ravikisojen ohella tärkeä osa raviurheilua on vedonlyönti, joka tunnetaan Suomessa Fintoto Oy:n järjestämänä Totona. Vedonlyönnin ja lajin monipuolisten tapahtumien vuoksi raviurheilu on yksi Suomen suosituimmista urheilulajeista.

Laukkaurheilu eroaa raviurheilusta

Laukkaurheilua, eli kansainvälisesti “jockeyta” ei normaalisti lasketa ratsastuslajiksi, vaikka käytännössä kyse on ratsastuskilpailuista, joissa kilpaillaan hevosten nopeudella. Laukkaurheilu ei ole Suomessa saavuttanut samanlaista asemaa kuin esimerkiksi Iso-Britanniassa, jossa se on yksi suosituimmista hevosurheilulajeista. Raviurheilusta poiketen hevosen askellajina on ravin sijaan laukka, ja perusraveista poiketen hevosella ratsastetaan. Laukkakisoja järjestetään myös ilman ratsastajaa, mutta tämä laji on hyvin marginaalinen. Myös laukkaurheilu on hyvin suosittu vedonlyöntilaji. Laukkaurheilu on myös vauhdikkain kaikista hevosurheilulajeista.

Hevosurheilu on maailmanlaajuisesti suosittu laji

Hevosurheilu eri muotoineen on maailmalla hyvin suosittu laji, ja etenkin raviurheilu on juurtunut syvälle myös Suomeen. Parhaimmillaan hevosurheilu tarjoaa jännittäviä hetkiä erilaisissa vauhdikkaissa kilpailumuodoissaan. Toisaalta hevosurheilu on taitavimmillaan eläimen määrätietoista käsittelykykyä vaativa laji, ja esimerkiksi kouluratsastus ja kenttäratsastus ovat lajeja, joihin kannattaa perehtyä, vaikka ne voivatkin ensi silmäyksellä vaikuttaa hieman tylsähköiltä.

Hevosten harrastaminen ja hevosurheilu kulkevat käsi kädessä, ja usein urakehitys menee hevosten hoitamisesta ja harrastamisesta ratsastuksen kautta hevosurheiluun.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *